Perhepelipuisto Hoksopoli

HOKSOPOLI SULJETTU KESÄN 2010
Kuopion Matkailupalvelu Oy:n tiedote (12.5.2010)
 
Kuopion Matkailupalvelu (KMP) Oy:n hallitus päätti kokouksessaan 11.5.2010 selvittää mahdollisuudet siihen, että Perhepuisto Hoksopolia ei avata tänä kesänä lainkaan. Syynä päätökseen on Hoksopolin toiminnan kannattamattomuus koko sen olemassaolon aikana. Kolmen viime vuoden aikana tappiota on syntynyt lähes 300.000 euroa. Hoksopolin heikko ennakkovaraustilanne, sekä vahvasti tappiollinen tulosennuste tulevalle kesälle vaikuttivat päätökseen. Sulkemispäätökseen liittyvistä yksityiskohdista käydään neuvotteluja
puiston rakentamiseen investointitukea myöntäneen Pohjois-Savon TE-keskuksen, nykyisen Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa.
 
KMP auttaa kesätyöntekijöiksi Hoksopoliin jo rekrytoituja nuoria (7 henkilöä) uuden kesätyön etsinnässä.
 
Lisätietoja asiassa antaa toimitusjohtaja Jari Piirainen.
 
Jari Piirainen
Toimitusjohtaja
Kuopion Matkailupalvelu Oy
jari.piirainen@kuopio.fi
p. 017-182 581 tai 044-7182 581

____________________________________________

Hoksopoli on ainutlaatuinen luonnolliseen kokoon Rauhalahden ympäristöön Kuopioon rakennettu lautapeli, jolla on oma hämmästyttävä maailmansa ja maailmanhistoriansa.

Puistoon levittäytyvä peli sisältää lautapeleistä tuttuja toimintoja: kysymyksiä ja tehtäviä sekä pelipisteestä toiseen etenemistä. "Pelinappulana" toimii pelaaja itse. Pelaajien tehtävänä on ratkaista Hoksopolin arvoitukset mahdollisimman hyvin. Luovuus-, hoksaavuus ja onni kuuluvat olennaisena osana pelin luonteeseen.

Astu mukaan peliin!


etusivu
Kuopion Matkailupalvelu Mainostoimisto Ad Kiivi Fantasiarakenne